torstai, 28. tammikuu 2010

Talvipäivänseisaus

Tällaisena ikkunasta katsoen kauniina talvipäivänä (eli ulkona sää ei olekaan enää yhtään niin kaunis, kun tuuli tuivertaa pientä ja kirvelevää lumipölyä sisään kaula-aukosta ja tuulen purema pakkanen punertaa posket sekunneissa vaikka luulitkin pukeutuneesi säänmukaisesti ja pakanneesi itsesi piiloon talven tuhoilta) on mukava muhia kotona Karhun kanssa. Elää kaunista arkea yhdessä taas tänään.

Ja myönnettävä on, että kaipaan Toista lämmikkeeksi kainaloon... Pienen ihanan ihmisen juomaan teetä tuohon pöydän toiselle puolelle, katsomaan silmiin sillä tavalla että varpaiden päissäkin tuntuu. Ja maistaa huulita vastasyöty muffinssi niin, että hampaat kalahtavat suudellessa toisiinsa.

Varastettu pieni hetki, niistä on elämän ilot tehty.

maanantai, 25. tammikuu 2010

Typerä peli

Miksi tuntuu, kuin heittelisin palloa, jota et ota kiinni? Se vierii vain jatkuvasti takaisin jalkoihini, josta joudun sen poimimaan ja yritän heittää sinua kohti uudelleen. Seisot siinä ja katsot ilmeettömänä, kun touhuan yksin palloni kanssa.

Joskus harvoin otat sen kiinni ja hetken kuluttua heität laiskasti takaisin. Todella harvoin käy niin, että lähtisit leikkiin mukaan ja heittelisimme sitä innostuneena yhdessä. Saati sitten, että poimisit karanneen pallon ja tulisit ojentamaan sen minulle. Niin, että kätemme koskettaisivat.

Tekisi mieli heittää kovaa. Päin naamaasi. Satuttaa. Saada sinut reagoimaan. Edes jotenkin.

Ja aina juuri kun ajattelen niin, kumarrut ottamaan karanneen pallon kiinni tuodaksesi sen minulle.

Ja kaikki alkaa taas alusta.

keskiviikko, 18. marraskuu 2009

Kohti

Kohti sinua. Kauas itsestä.

Sitä haluaisin.


Imuusi, vetovoimaasi, julkeuteesi hukkua.

Vasta myöhään nousta kuohuista. Kaiken nähneenä.


Ja palata.

maanantai, 2. marraskuu 2009

Tahdon olla. Äiti. Huora. Madonna.

Kuinka olenkaan voinut haaveilla uudesta viivasta raskaustestissä?! Juuri nyt tuntuu, että elämä on tässä ja nyt ja tässäkin on jo jotain pielessä. PikkuHukka on ihana, elämässä puitteet on kunnossa ja IsoKarhu on kiltti. Haluaisin silti jotain muuta. En entistä elämää takaisin, en. Mutta uuden sohvan, matkalle, vessaremontin ja Isolta karhulta hymyjä, kosketuksia, apua arkeen ja läsnäoloa.

Kesäkissa kehräsi hetken aikaa kainalossa ja Toinen viivähti niin tuttuna, kauniina ja lähellä sohvannurkassa. Nämä hetket saivat miut tuntemaan olevani hetken aikaa enemmän. En vaihtaisi Karhua kissarakkauteen, en. Kolme karvaista kotona riittää. Mutta nuo hetket saivat maailman hetkeksi pysähtymään  ja minut tuntemaan itseni ainutlaatuiseksi, ainoaksi. Sitä ei IsoKarhu ole osannut enää pitkään aikaan. Joskus meijän läpi käy tuulahdus siitä, joka nostaa ihanalla tavalla talviturkin pystyyn ja saa ihon kihelmöimään. Mutta tunne katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin.

En halua uskoa, että tätä se on. Perhe elämä. Jatkuvaa yritystä tehdä vaikutus ihmiseen, kehen ei sitä enää tarvitse tehdä.

Äiti, huora, madonna. Miksi en saisi olla niitä kaikkea?!

tiistai, 3. maaliskuu 2009

Lapsellinen lapseton

Myönsin jo kävelymatkalla kauppaan, että yksi viiva testitikussa olisi pettymys. Juntatessani vaunuja hangessa eteenpäin, oli mielessä keinulauta jonka toisessa päässä oli onnellinen yksilapsinen perhe-elämä, toisessa päässä väkisin väännetty ajatus lapsellisesta lapsettomuudesta ja minä sitten tasapainoilemassa siinä välissä. En tiedä mitä haluan. Juuri sillä hetkellä halusin olla raskaana. Tälläkin hetkellä, testin tehtyäni ja siihen pettyttyäni kaipaan elämää sisälleni. Ja silti olen sitä mieltä, että tämä elämä tässä riittää.

Eniten ahdistaa ajatus toiveikkaasta toivottomuudesta, jonka tunteen olin jo unohtanut. Kuinka neljä vuotta kerran kuukaudessa olin varma, olin epävarma, olin toiveikas ja olin toivoton. Nyt olen samassa pisteessä taas. Haluan hukata sen pisteen.

  • AJATUSTA

    Miksi kuvitelma


    kohti syntymää


    on kaikki?


    Kaivattu palkinto.